Medal racet tulevat tarjoamaan draamaa

By magicabe

Finnien medal race:a ei tänään saatu ensimmäistä kierrosta pidemmälle mutta asetelmat uusintanäytökseen tulivat selviksi.

Zach Railey taisi tietää minkälaista kohtelua Ben Ainslie hänelle oli tarjoilemassa kun yritti jahdata Beniä jo ennen starttia. Lähdön jälkeen Benny ottikin sitten Zachin pihteisinsä ja kaksikko saapui ylämerkille minuutteja muiden jälkeen.

Railey saa varmasti samanlaista kohtelua myös seuraavan kerran kun Finnien finaalia taas päästään purjehtimaan. Ainsliella on hopea jo varmistettu ja kullan ainoa uhkaaja on Railey.

Ainsleyn ensimmäinen olympiakulta kahdeksan vuotta sitten tuli vielä tiukemmassa taistossa Robert Scheidtia vastaan. Tuolloin Ben hoiteli Scheidtin ensimmäisellä kryssillä viimeiseksi, päästi brassin livahtamaan ohitseen mutta Scheidt ei onnistunut nousemaan kuin sijalle 22. , joka sitten jäi muutaman sijan kultaan vaaditusta tuloksesta. Tällä kertaa en usko Benin enää erehtyvän, Railey pysynee tiukasti otteessa läpi lähdön ja Ben ottaa kolmannen peräkkäisen kultamitalinsa.

Raileylle tilanne on todella hankala. Hänen kun pitäisi samalla puolustaa hopeamitaliaan Daniel Birgmarkia, Florentia, Cookia ja Vinseciä vastaan. Piste-eroa on taaksepäin viiden sijan verran mutta Ainslien kylmäverisyys häntä kohtaan saattaa pahimmassa tapauksessa maksaa jopa nuoren jenkin olympiamitalin. Onko Raileysta tulossa uuden medal racen ensimmäinen viaton uhri?

“At the end of the race that was abandoned, Zach and I had a little gentlemanly chat,” Ainslie kertoi. “He mentioned that he would like a silver or bronze medal, and I said to him, ‘This is the Olympics, and I can’t take any chances.”‘

Raaka-Ben on siis puhunut. Toisen näytöksen näemme sunnuntaina.

Sijoilla 3-6 medal raceen lähteville saattaa siis pudota poimittavaksi toinenkin mitali Ainslien toimesta. Tänään nähtiin miten pinnassa hermot ovat medal racessa. Birgmark ryssi startin täysin ja osui lähtöalukseen, kiertäen ylämerkin vasta kahdeksantena. Cook ja Florent taas sortuivat pumppaamaan itselleen keltaisen lipun lenssillä.

Kun Pekingin kisoista on toistaiseksi televisioitu vain luokkien avauspäivän startteja, on hommasta puuttunut draama kokonaan. Nyt päästään näyttämään finaaleja joissa todella on panosta ja syntyy keskinäisiä taisteluita mitaleista. Ei voi kuin vesi kielellä odotella ja pitää itsensä hereillä kertomaan kaikki käänteet.

Avainsanat: , , , , , ,

Vastaa